sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Talven jälkeen

Talven jälkeen kehtasin lähtiä eka kertaa käväseen mökillä. Joen rantaanhan sitä piti mennä tollistelemaan, kun oli vielä paksua jäätä, mitä pitkin pääs käveleen. Ohitin vain ökytalon ja entisen uiton pirtin, seuraavaa asuttua taloa en menny vilkuilemaan, oisivat voinu säikähtää. Joutsenia ei vielä näkynyt, jokunen vesilintu sentään. Pajunkissatkin piilotteli, otinpa sitte kuvan lepästä.
Iltapäivällä tuli käytyä kolmella kirppiksellä ja oliki halapa kierros, matkaan ei tarttunu yhtikäs mittään.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ei ole niin...

työvoimapoliittista lausuntoa taaskaan. Ne harvat tunnit, jotka olen puolen vuoden aikana tehnyt, olen ilmoittanut tunnollisesti TE-keskukseen ja liittoon. Ilmoitin ensin netin kautta osa-aikatyönä, työlinjalta kuulin, että kannattaa ilmoittaa kokopäivätyönä, koska jokaisen ilmoituksen jälkeen oikeasti pitäisi tehdä työvoimapoliittinen lausunto(jota ei tehty ja liiton rahat tuli suosiolla). Nyt olen ilmoittanut kokopäivätyönä ja merkannut selityksiin päivämäärät ja tunnit ja taas tökkii. Liitosta ei tule mitään ennenkun menen istumaan maanantaina työkkäriin ja verotoimistoon on pakko mennä, kun vapun tienoilla on muutama kokotyöpäivä. Olis saatava ns. friilänsseriverokortti. Uhh, koskahan tää loppuis minun kohalta, ei jaksattas yhtään!!!!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Puikoilta käteen

Lumi on alkanut vauhdilla vähenemään täälläkin, silti tarvitaan vielä käsien lämmikkeitä. Punaiset lapaset on vielä vaiheessa, kun toteutus tökkii. Nyt on otettava aikalisä ja tehtävä jotain muuta välillä.
Käväsin Postcard Gardenin sivuilla ja siellä näytti olevan retromainoskortteja, jos jotakuta kiinnostaa!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kirjat

Minähän olen ajottainen kirjojen suurkuluttaja, luen joka päivä kuitenkin jotain. Taannoin oli yks toipilaspäivä, siiloin luin Leena Lehtolaisen Paholaisen pennut ja lopettelin Moonika Peetz´n Seitsemän päivää ilman. Edellinen oli ihan liian kesy dekkariks, siihen oli ympätty paljon tunteita ja useampaan maahan liittyvää rikollisuutta. Jälkimäinen oli paastoamista tyttöjen kesken ja isän haeskelua. Sanoisinko kuitenkin, että olivat keskinkertaisia, koska jaksoin kummankin loppuun.

Ajankohtainen uutinen: Helsingissä alkanut terminen kevät. Iloitkaa!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Haaste

Peppone, tuo kaikkien kummajaisten kulminoituma, haastoi minut, siis minut, byääähh!
Sydänverelläni paljastan, vastaan, yritän keksiä kymysyksiä, haastan ja mitähän vielä?!

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

1. Minulla ei koskaan....
ole ollut omaa asuntoa, autoa tai tiskikonetta. Ehkäpä joskus olen saattanut kaivata niitä, mutteivat ole olleet tärkeimpiä elämässä.

2. Minä olen...yleensä positiivinen ja hyväntuulinen. Kuitenkin leijonaluonteena ärsyynnyn liian pitkistä ruokailuväleistä ja naisena minulla on selittämättömiä ärtymyshetkiä ja ihmisenä kiihdyn helposti nollasta sataan ja joskus alennun jopa lapsen tasolle. Varsinkin tuo viimeinen ottaa pattiin myöhemmin ihan täysillä.

3. Minua ei ole koskaan....nukutettu, eli en ole ollut leikkauksessa. Viime vuonna laitettiin eka kertaa selkäydinpuudutus ja jo esilääkkeestä olin unten mailla. Sensijaan, että minun olisi annettu nukkua, heräteltiinkin aina vähän väliä.

4. Minä en juo.....limsoja tai kaupan mehuja, jostain syystä ne saavat mahani sekaisin ja seurauksena ovat kamalat kivut ja ripuli.

5. Minulla ei koskaan ole ollut....korvisreikiä, eikä lävistyksiä, eikä tatuointeja.

6. Minä en tähän ikään mennessä....ole lasketellut, keilannut tai golfannut.

7. Minä olen... luonteeltani passari ja muutenkin avulias, mitä tulee esim.rahankäyttöön. Jotain olen oppinut iän myötä, mutta ostelen aika paljon lapsenlapsilleni, no yleensä vain tarpeellista :)

8. Käytän...ihmisten ilmoilla farkkuja, mutta kotona minun on ihan pakko vaihtaa mekko tai hame. Kesällä käytän pitkää hametta tai sortseja, capreja jne.

9. Minä en ole....sukurakas. En pidä minkäänlaista yhteyttä lukemattomiin serkkuihin ja veljieni kanssa olen satunnaisesti ja hyvin harvoin juttusilla ja vielä harvemmin näemme toisiamme.

10. Minä en tykkää.... kättelemisestä tai halailusta. No, lapsiin tuhlaan hellyyttä ja halailuja, mutta minusta on hyvin vaikeaa halata oudompia ihmisiä.

11. Minä en ole....seuran keskipiste, kuuntelen mieluummin. Ihmisten, joiden kanssa kemiat ei kohtaa, annan olla rauhassa.

1. Uskotko omaan itseesi?
 Uskon, kukapa muukaan minuun uskos :)

2. Elämäsi ehdottomasti paras päivä?
Eiköhän se ole minulla kuin monella muullakin naisella lasten ja lastenlasten syntymät.

3. Vihaatko jotain sukulaistasi erityisesti?
Viha on liian voimakas sana, mutta "suvun" vanhin on kohdellut joskus minua niin epäoikeudenmukaisesti, että sen muistan. Niin kauan, kun muistan ylipäätänsä mitään.

4. Kumpi ohjaa päätöksenteossasi, järki vai rakkaus?
Tietenkin järki ja taas se pieni mutta...lasten kohdalla myös rakkaus ;)

5. Kuinka pitkälle olet valmis menemään saadaksesi haluamasi?
En tiedä mitä pitäisi haluta niin paljon, että tarvitsee mennä yhtään pitemmälle?

6. Kaunisteletko asioita blogissasi?
En kaunistele. Se mitä kerron ja en kerro on harkinnan tulos.

7. Kuinka usein sana rakkaus tulee mieleesi?
Melko usein ja todella rakkaus ei seksi!!

8. Paljonko olisit valmis tunnustamaan asioita blogissasi, jos sinun ei tarvitsisi miettiä mitä muut ajattelevat?
Minulla raukalla ei ole kovinkaan paljon tunnustettavaa. Ne, mitkä ovat salaisuuksiani, ne myös pysyvät.

9. Miksi sinä olet unohtanut sotaveteraanit?
Miten niin unohtanut? Silloin, kun lähipiirissäni oli heitä, en pystynyt tekemään heitä auttaakseni mitään. Minusta yhteiskunnan kuuluu auttaa nää jäljelle jääneet, heidän kuntoutuksensa ym. Jos tuntisin henk.koht.jonkun veteraanin, tottakai tekisin kaikkeni auttaakseni häntä.

10. Mikä on (rehellisyys maan perii) pahin pakkomielteesi?
Hmmm, varmaan syöminen :D

11. Kuinka paljon uskot minun puhuvan paskaa?
Et varmasti keskivertoa enempää :)

1. Oletko liikunnallinen?
2. Oletko poliittisesti aktiivinen?
3. Onko sinulla lemmikkejä?
4. Huonoin luonteenpiirteesi?
5. Oletko tyytyväinen kädentaitoihisi?
6. Huollatko itse autosi?
7. Minkä vuodenajan ihminen olet?
8. Mitä odotat elämältä?
9. Pahin onnettomuutesi?
10. Näetkö paljon unia ja uskotko niihin?
11. Mottosi?

Haastan seuraavat blogit, en ole aivan satavarma ovatko nää alle kahdensadan lukijan:

Armittava takaisku
Elon pisaroita
AnniTannin elämää
Susupetal
Nettimartan pihapiiri
Enkulin käsityöt
vilukissi
Aito kotikirppis
Kierrätystä
Ulriikka häärää
Kierrellen &Katsellen

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Huhtikuu

Huhtikuu alkoi aika samanlaisena, kun maaliskuukin. Aurinkoa, vähän pilviä ja välillä luntakin. Lumet hupenee hyvin hitaasti, mutta kuitenkin, edistystä tapahtuu. Pääsiäinen meni ite asiassa aika äkkiä, eka päivät lajittelin kortteja ja merkkejä. Pyhät oli lapsenlapsia (2) ilona ja käytiin jopa pienellä hiihtoretkellä ja ulkoiltiin muutenkin. Kävelin välilauantaina salilla, olikin 4:s kerta viime viikolle.